Tapio Karjalainen

Tapio "Tapsa" Karjalainen:

Jänteen, KiuPan ja Pohdin kautta kansanedustajaksi

Tapio Karjalainen oli Kiuruvedellä opettajana Koskenjoen koululla neljä vuotta, syksystä 1960 kevääseen vuonna 1964. KiuPa taas perustettiin toukokuun lopussa 1964. Tapsan muistot KiuPasta eivät olekaan opettaja-ajalta, vaan seuraavalta kahdelta vuodelta, jolloin hän kävi KiuPassa pelaamassa ollessaan Maaningalla vuoden 1964-65 ja uudelleen kotikaupungissaan Oulussa opiskelemassa 1965-66.

Vuonna 1966 hän meni opettajaksi Pyhäsalmeen.

Tapsan jalkapalloharrastus alkoi kotikaupungissa Oulussa.

- Ensimmäinen saavutus oli piirinmestaruus alle 12-vuotisissa pojissa Kärppien joukkueessa. Silloin Kärpät keskittyi enemmän jalkapalloon. Vuosi taisi olla 1950, minä pelasin silloin joukkueessa vähän muita nuorempana, Tapsa kertoo.

- Matti Ahteen kanssa emme pelanneet koskaan samassa joukkueessa. Minulta jalkapalloura loppui pitkäksi aikaa jalan katkettua. Matti pelasi OPS:ssa ykkösdivisioonassa ja oli joukkueen maalikunkku yhtenä vuonna. Hän pelasi myös mestaruussarjassa OTP:ssa muutaman ottelun.

- Minun jalkapallourani jatkui vasta Kiuruvedellä, Tapsa kertoo.

Jalkapalloa Kiuruvedellä ja Pyhäsalmessa

Tapsa aloitti jalkapallon pelaamisen Jänteessä heti syksyllä 1960 tänne tultuaan.

- Jänteen ajoilta ovat jääneet mieleen Tätilän Heikki, Sahlströmin veljekset ja Mykkä-Mikko.

Vuonna 1964 kun KiuPa perustettiin, Kiuruvedellä ei ollut miesjoukkuetta olenkaan, koska ei ehditty ilmoittaa joukkuetta sarjaan.

Seuraavana kahtena kesänä Tapsa pelasi joukkueessa. Maalissa oli myös Oulussa nykyään asuva Tuomo Sahlström.

- Joukkueesta muistan hyvin Huppi-Ollin, Jumppas-Penan, Remes-Maran ja Kärkkäisen veljekset sekä Aulis Pitkäkankaan.

1966 hän muutti opettajaksi Pyhäjärvelle.

- Olisikohan ollut vuonna 1967, kun saimme joukkueen Pohdin nimissä piirisarjaan. Reijo Takko oli kevään ja syksyn joukkueessa, kesät hän oli etelässä.

Reijo on myöhemmin NHL:ssäkin pelanneen maalivahti Kari Takon isä.

Jalkapalloura jatkui seitsemenkymmenluvun puoliväliin Pohdissa keskikentällä. Pohdissa pelasi Pyhäsalmesta KiuPassa pelaamassa käynyt vanha tuttu Jorma Komu. Vuosina 1973-74 Tapsa valittiin Pohdin parhaaksi pelaajaksi.

1960-luvulta Tapsalla on myös piirinmestaruus Pohdin joukkueesta - koripallosta.

Joukkueessa pelasi mm. Into Turvanen, nykyinen valmennuspäällikkö, Jorma Komu, Aimo Pirnes ja Jorma Tikka, muun muassa.

Takaisin Ouluun ja kansanedustajaksi

Tapsa oli Pyhäjärvellä demarien valtuutettu ja ehdokkaanakin eduskuntavaaleissa. Demarien huono kannatuspohja eteläisessä Oulun läänissä kuitenkin vähensi kannattajakuntaa.

Pitkäaikainen ystävä Matti Ahde luopui Veikkauksen johtajuuden takia kansanedustajan paikastaan vuonna 1995 ja Tapsa muutti Ouluun jo pari vuotta aiemmin Kastellin rehtoriksi. 1995 hän nousi eduskuntaan että humahti ja uusi paikkansa 1999.

1994 Tapsa oli jo ollut presidentinvaaleissa Martti Ahtisaaren vankkureiden vetäjänä.

Tapsalla on kuitenkin yhteys Kiuruvedelle. Vaimo Irma Villanen löytyi täältä opettajanaoloaikana. Irma ja Tapsa ovat kummeina Jarmo Remekselle, entiselle Jänteen lentopalloilijalle, jonka äiti oli opettajakaverina Tapsalle Koskenjoen koululla.

Jarmon vanhemmat taas ovat kummeina Tapsan vanhemmalle pojalle Raunolle.

Tapsan ja Irman kaksi poikaa olivat - kuinkas muuten - nostamassa omalta osaltaan Pohdin jalkapallon miesporukkaa kolmosdivisioonan kärkeen 1980-luvun puolivälissä. Rauno pelasi keskikentällä ja Jari maalissa.

Kun kerron, että juttu tulee KiuPan internet-sivujen galleriaosastoon, Tapsa innostuu.

- On mukavaa päästä sellaisten miesten kanssa samaan osastoon.

Kun kyselee valokuvia noilta ajoilta tulee tuttu vastaus.

- Kuvia ei juuri otettu, eikä niitä aina osaa arvostaa siinä iässä.

Toimittajalta löytyy kuitenkin allaoleva suttuinen kuva Pohdin ajoilta vuonna 1975.

Raimo Tuoriniemi

Ottelukuva vuodelta 1975 ottelusta Pohti-TUS Teerijärveltä. Kuvassa vaalea (kelta-asuiset): vas. Tapio Lipsonen, Rauno Rantakoivu, Tapio Karjalainen, Jaakko Kilponen, Raimo Tuoriniemi (mv.), Tapani Kilponen ja tolpan juuressa Unto Kärppä.